Jauhelihalasagne

Liharuoka

Vaikka liharuuan eettisyydestä ja ekologisuudesta on käyty viime aikoina paljon keskustelua, pitävät liharuuat pintansa monien suosikkina. Lihasta tehty arkiruoka tarjoaa etenkin lapsiperheissä mahdollisuuden tankata päivän tarvittavan määrän proteiinia ja muita hivenaineita.

Monissa suomalaisperheissä on jo sukupolvien ajan kulkenut erilaisia liharuokareseptejä, joita isovanhempamme ovat aikojen saatossa nauttineet. Useilla meistä on tiedossa salaisia kypsennyskikkoja, joista lihasta saa erityisen makoisaa. Muistikuvat vaihtelevat aina ihmisestä riippuen – monella on mielessä lihaisat pihvit, maukkaat lihapullat tai herkulliset karjalanpaisti reseptit, jotka vievät kielen mennessään jo pelkästä ajatuksesta.

Liharuuat valmistuvat ketterästi

Liharuokien houkuttavuus piilee niiden monimuotoisuudessa. Suomalaisissa kotitalouksissa käytetään paljon jauhelihaa, josta saa muokattua eri makuista aina maustettavuudesta riippuen. Texmex mausteet tekevät annoksesta trendikkäästi meksikolaisen keittiön tyylisemmän, kun taas suola ja mustapippuri sopivat mukaan ruokalajista riippumatta. Raakana siitä on mahdollista tehdä herkullinen tartar, jonka voi tarjota vieraille alkupalaksi.

Liharuuat vaativat harvemmin paljon aktiivista tekemistä, joten saat suhteellisen pienellä vaivalla tehtyä herkullisen annoksen koko perheelle. Esimerkiksi porsaan kassler, karjalanpaisti tai jauhelihalasagne valmistuu helposti uunissa. Pariskuntien ja lapsiperheiden helpotuksena ovat jauhelihatäytteiset tortillat tai kanatäytteiset kevätrullat, jotka saa helposti valmistettua todella lyhyessä ajassa työpäivän jälkeenkin. Vielä jos tilaat ruuan netistä, säästät aikaa ja vaivaa joka kuluu marketeissa jonottaessa. Jos siis kaipailet maukkaita ruokakokonaisuuksia, nämä ruuat ovat helppoisuudessaan parhaita.

Paistele pihvit oikeilla vinkeillä

Turha sitä on kieltää – moni meistä suomalaisista rakastaa yli kaiken herkullisia pihvejä, jotka voisivat sulaa suuhun. Kyseessä on juhlaruoka, joka syödään korkealaatuisessa ravintolassa tai merkkipäivän kunniaksi. Pihvi on lähes täydellinen makukokemus kaikille lihan ystäville ja oikein tehtynä se maistuu suussa sulavalta illalliselta, joka kiusoittelee makunystyröitä. Täydellistä makukokemusta jahdataan menemällä laadukkaaseen pihviravintolaan, mutta todellisuudessa herkku on helppo tehdä myös kotona.

Pihvin paistaminen onnistuu helposti myös kotona, kunhan keittiövälineet ovat oikeat. Paistomittarilla on tärkeä rooli, ettei liha pääse liian kuivaksi. Mittaus mahdollistaa, että saat lihan juuri optimaaliseen lämpötilaan, jossa maku on optimaalinen suhteessa muihin elementteihin.

Paistamisen kannalta on tärkeää olla asianmukainen pannu, jolla saat paistettua herkkusi juuri niin kuin haluat. Parasta mahdollista kokemusta varten on parilla, joka kypsyttää lihan optimaalisella tavalla.

Liharuoka on tuttu ja turvallinen valinta

Vaikka yhä useampi suomalainen on siirtymässä kasvissyöntiin, on maukkailla liha-annoksilla edelleen paikka meidän sydämessämme. Me ruokanetistä.fissä olemme koonneet kaikille liharuokien ystäville kattavan reseptipankin, josta varmasti löydät mieluisan vaihtoehdon. Tutustu resepteihin ja valitse suosikkisi!

Poronkäristys ja muussi
Moskovanpata
Kebab-hodarit

Omatekoista kebablihaa voit käyttää mihin vain, esimerkiksi hodareiden täytteenä, kuten Henri Heinonen.

Makaronilaatikko

Makaronilaatikko munamaidolla on ehkä se kaikista perinteisin kotiruoka, jota monet meistä ovat tottuneet lapsena syömään.

Lihapullat

Lihapullat ovat yksi helpoimmista ja maukkaimmista kotiruuista.

Kinkkukiusaus

Kinkkukiusaus 6 hengelle on helppo ja edullinen kotiruoka. Ruoan valmistamiseen ei tarvitse käyttää liikaa erilaisia kikkoja, vaan kiusauksen saa uuniin…

Pasta carbonara

Hellapoliisin pasta carbonara pelastaa kiireisessä arjessa. Tämä ruoka valmistuu kymmenessä minuutissa ja kaupassa käyntiin ei tarvitse kuluttaa aikaa jos hoitaa…

Jauhelihalasagne

Hellapoliisin tekemä jauhelihalasagne on ihastuttava arkiruoka, joka valmistuu helposti ja elintarvikkeetkin voi tilata kätevästi netistä. Valmista juustokastike jauhelihakastikkeen hautuessa. Jauhelihan…