Täyteläiset pastaruuat ovat mitä parhaimpia arjen ruokia monestakin eri syystä. Kenties tärkein syy on täyteläinen ja miellyttävä maku, joka sopii lähestulkoon jokaisen makunystyröihin. Toinen syy piilee ruuan valmistumisen nopeudessa, sillä parhaimmillaan esimerkiksi maukkaan kanapastan saa valmiiksi parissakymmenessä minuutissa.
Meistä suomalaisista on kasvanut pastakansaa, joka syö mielellään pastaa jokaisessa eri muodossa. On suosikkisi sitten spagetti, ravioli tai pappardelle, löydät sen varmasti. Ruokakaupat ovat huomanneet, kuinka suuria pastan ystäviä me suomalaiset olemme ja ne ovat kehittäneet valikoimaa vastaamaan meidän toiveitamme myöskin verkossa.
Pastasta on moneksi
Pastaruokalajit ovat helppoja kokattavia, sillä voit vaihdella niitä suhteellisen pienillä muutoksilla. Ruokalajin terveellisyyteen on myös mahdollisuus vaikuttaa – täyteläisen kermapohjan voi vaihtaa kevyeen tomaattikastikkeeseen. Tämä on erittäin hyvä vaihtoehto ja se tuo ruokaan myös terveellistä makuvivahdetta.
Suomalaisten perinteinen suosikki on jo vuosikymmenien ajan ollut jauhelihaspagetti, joka valmistuu nopeasti niin työpäivän kuin koulupäivän jälkeenkin. Se on hyvä esimerkki, kuinka ruokaa voi muokata – on mielipidekysymys, haluaako sen tehdä tomaattikastikkeeseen vai kermapohjaan. Lisäksi kermaiset kanapastat ja härkikseen sekä nyhtökauraan pohjautuvat pastakastikkeet ovat vuosien aikana nostaneet suosiotaan.
Pasta on myös siitä kiitollinen ruokalaji, että sen saa valmistettua nopeasti ja raaka-aineet on helppo säilyttää kotona ja niitä saa hankittua halvalla hävikkiruokakaupoista. Spagetti säilyy kuivassa paikassa hyvänä todella pitkään ja tomaattikastiketta on hyvä varata ainakin pari purkkia. Tällä tavalla takaat, että sinulla on aina ainekset nopeaan ja maukkaaseen ruokalajiin.
Pastan valmistuminen
Spagetin keittämistä pidetään monen mielestä taiteen lajina ja se onkin hyvä jättää al denteksi – eli sopivasti kypsäksi ja siinä on vielä hieman pureskeltavaa. Jos se keittyy liikaa, rakenne muuttuu hieman lötköksi. Keittämisen aikana onkin hyvä olla tarkkana. Viimeisen silauksen saat ruokaasi valitsemalla laadukkaan parmesaanin, jolla saat kuorrutettua ruuasta täyteläisen. Jo pelkkä ajatus tuo veden kielelle!
Huomion arvoinen seikka on, että italialaisesta pastasta saa asteen verran terveellisempää, kun vaihtaa perinteisen valkoisen pastan tummempaan täysjyväpastaan. Täysjyvästä tehty pasta sisältää enemmän kuitua ja proteiinia. Lisäksi se on maultaan hieman syvempi, joten se tuo erinomaista vaihtelua perinteiseen valkoiseen pastaan nähden.
Innokkaimmat kotikokit tekevät tuoreen pastan itse ja nauttivat sen pehmeydestä. Itse tehty pasta ei vie juuri aikaa, vaan se lähinnä vaatii oikeita välineitä ruuan tekemiseksi – pastakone on kaiken A ja O. Kotona tehty tuorepasta on erittäin pehmeää ja voit sekoittaa taikinaan esimerkiksi pinaattia tai muita ainesosia, joilla makua voi muuttaa halutuksi. Maku korostuu etenkin lasagnessa, jossa lasagnelevyt pysyvät erittäin pehmeinä.
Me ruokanetistä.fissä olemme koonneet sinua varten parhaat pastareseptit, joiden tarkoituksena on tuoda sinulle uutta inspiraatiota pastaa tehtäessä. Tutustu resepteihimme ja tutki, mikä niistä sopii parhaiten juuri sinun makuusi! Raaka-aineet löytyvät helposti verkkokaupoista, joihin pääset sivustoltamme parilla klikkauksella.