Meillä ruokanetistä.fissä on ilo kertoa, että olemme hankkineet netin parhaat pataruokareseptit juuri sinun kokkailuasi varten. Noudata ohjeita tai sovella niitä halutessasi mielesi mukaan, jotta saat nauttia mahdollisimman maukkaasta kokkailuelämyksestä!
Pataruuat ovat olleet osa suomalaista ruokaperinnettä jo kymmenien vuosien ajan. Ne sopivat erityisesti suurperheellisille, sillä tarpeeksi suuren padan valitessasi saat kerralla tehtyä valtavan määrän ruokaa. Lisäksi kustannukset pysyvät erittäin maltillisina, sillä uuniruuat sisältävät edullisia ainesosia joista suurimman osan voi hankkia hävikkiruokakaupoista. Pataruoka on täydellinen valinta talviruuaksi, sillä juuressesonki on kuumimmillaan talvella ja lihaa tai kasvisproteiineja löytää edullisesti ympäri vuoden.
Miksi pataruoka on hyvä valinta?
Jotkut mieltävät padassa tehdyt ruuat työläiksi, mikä ei onneksi pidä paikkaansa. Ruuan valmistuminen sisältää vain vähän erilaisia työvaiheita, sillä pieni osa työstä on pilkkomista. Valtaosa ajasta menee ruuan valmistumiseen uunissa, koska siihen voi mennä jopa useampia tunteja. Harva meistä jaksaa nälkäisenä jäädä odottelemaan pataruuan valmistumista, joten ruoka kannattaa tehdä valmiiksi hieman etukäteen.
Pataruoka on mitä mainioin vaihtoehto helpoksi illalliseksi, sillä voit valmistaa ison satsin hyvissä ajoin lämmitysvalmiiksi. Tämän ansiosta voit annostella ja lämmittää sen juuri silloin, kun aikatauluihisi parhaiten sopii. Pataruuat voikin tehdä esimerkiksi viikonloppuna valmiiksi, kun ehdit valmistaa isomman satsin kerralla. Se sopii myös erinomaisesti lounaaksi, sillä juurekset ovat kalorimääriltään mitattuna kevyitä sekä annos on helppo kuljettaa lounaslaatikossa hieman pidempiäkin matkoja.
Pataruuilla on pieni hiilijalanjälki, sillä lanttu, porkkana, peruna ja nauris ovat lähes poikkeuksetta kotimaisia. Maukkaan ruuan lisäksi saat nautittua siis aterian hyvällä omallatunnolla, koska ainesosat ovat tulleet läheltä lyhyiden kuljetusmatkojen päästä. Kotimaisia juureksia ei ole myöskään hinnalla pilattu, sillä niiden kilohinnat ovat talviaikaan runsaan euron luokkaa. Lisäksi ne säilyvät pitkään oikein säilytettynä, joten yhdellä ostoskertaa saa raaka-aineita pidemmäksi ajaksi.
Vinkkejä pataruuan valmistamiseen
– Mikäli haluat päästä työvaiheissa hieman helpommalla, voit ostaa esimerkiksi pakkasesta puolivalmisteina erilaisia juuressekoituksia. Sinun ei tarvitse sen jälkeen kuin sekoittaa ne keskenään muiden ainesosien kanssa. Tämä nopeuttaa entisestään ruuan valmistumista ja vähentää työvaiheita.
– Kokeile rohkeasti erilaisten mausteiden käyttämistä. Suomalaisessa keittiössä vähän käytetty laakerinlehti tuo uskomattoman syvää makua yhdessä mustapippurin kanssa, joten perinteikkäät juurekset saavat hienolla tavalla vivahdetta. Hillosipulit sopivat täydellisesti esimerkiksi lihan kanssa, kun taas tagineruuat saavat erinomaista makua kuivatuista aprikooseista. Erilaiset liemikuutiot tuovat myös syvyyttä ruokalajeihin.
– Pataruuassa välineillä on suuri merkitys ja kunnon keittiövälineisiin kannattaa ehdottomasti satsata. Valurautapata on suomalaisten suosikki ja hyvällä huolenpidolla se kestää todella pitkään. Mikäli pataruuat ovat suosikkejasi ja huomaat nauttivasi myös marokkolaistyylisistä tagineista, kannattaa miettiä, onko taginepannu ajankohtainen. Se poikkeaa huomattavasti perinteisestä valurautapadasta ja tuo tagineruuan parhaat maut esiin. Esimerkiksi ruokanetistä.fin kautta löydät laadukkaat keittiövälinekaupat, joista voit ostaa pannuja.
– Paistomittari on todella olennaisessa osassa etenkin isompia paisteja tehtäessä. Lämpömittari mahdollistaa, ettei liha pääse kuivumaan ja saat ruokasi optimaalisen mureana. Se sopii täydellisesti aktiivisen kotikokin kaapin perustarvikkeisiin, josta on iloa pitkäksi aikaa.
Tutustu resepteihimme ja valitse suosikkisi! Mikäli inspiroidut, voit tilata ruuat netistä helposti kotiisi ruokanetistä.fin kautta heti tänään!