Jo pidemmän linjan ruuan nettishoppaajat ovat varmasti kokeilleet jo Suomessa toimivia palveluita, mutta kuinka moni on ehtinyt jo tilata ruokaa netistä ulkomailta? Tämä voi kuulostaa ensiksi hämmentävältä, mutta todellisuus ei ole sitä. Ruuan verkkokauppat kasvaa kansainvälisellä mittakaavalla jo valtavaa vauhtia, joten aktiiviset vähittäiskaupat ja pienyrittäjät kehittävät vauhdilla omia verkkokauppojaan kansainvälisillä kuljetuksilla.
Vaikka tuoretuotteiden tilaaminen voi olla mahdotonta, monet kuivatuotteet, mausteet, keittiövälineet, karkit ja erikoiskahvit kulkeutuvat helposti pidemmänkin matkan maailman ääristä Suomeen saakka. Jo lyhyt netissä surffaileminen osoittaa, että omia suosikkituotteita voi ostella helposti kansainvälisistä verkkokaupoista. Tunnetut elintarvikebrändit kehittävät omia verkkokauppoja, joista on mahdollista tilata erikoistuotteita kotiinkuljetuksella. Tähän kelkkaan ovat hypänneet jo suomalaiset brändit, jotka tarjoavat verkkokauppojaan kansainvälisille asiakkaille.
Toinen merkittävä seikka on ulkomaisten ruokaverkkokauppojen matalampi arvonlisäverokanta. Jos tilaat Euroopan sisältä tulevia tuotteita, lähetyksen verotusta ei ole Euroopan unionin vapaan palvelun tarjonnan takia rajoitettu, vaan kaikki kulkee Suomeen EU:n sisällä verovapaasti. Sen sijaan tulliunionin ulkopuolelta tulevat isommat ruokalähetykset voivat osoittautua haastaviksi, sillä suomalaisten suosimina verkko-ostospaikkoina tunnetut Kiina ja Yhdysvallat edellyttävät arvonlisäveron tilittämistä Suomen verokarhulle tietyn ostosrajan ylittyessä.
Ruokaostokset ulkomailta voivat osoittautua myös maltillisen kustannustason kannalta hyödylliseksi, jos haluaa tehdä edullisia löytöjä. Suomen arvonlisävero on suhteellisen korkea etenkin Euroopan keskiarvoon verrattuna, joten voit muutamilla keinoilla päästä käsiksi edullisempiin hintoihin valitsemalla huokeamman arvonlisäverokannan toisesta maasta. Jo muutaman prosentin ero voi tehdä merkittävän muutoksen loppulaskun suuruuteen.
Me ruokanetistä.fissä olemme tehneet pitkän kokemuksemme myötä tähän useita tuotepoimintoja, joita voit löytää erittäin edullisesti netistä ulkomailta tilatessa. Poimi parhaat vinkit ja katso, millaisia löytöjä voit tehdä!
Eksoottiset mausteet tulevat kauempaakin
Mausteilla on oikein käytettynä merkittävä vaikutus ruuan lopputulokseen. Etenkin pienemmissä kaupoissa voi olla haastavaa löytää hieman eksoottisempia mausteita, koska tilat ja valikoima ovat rajalliset. Hieman harvinaisempia mausteita esimerkiksi intialaisesta, aasialaisesta ja japanilaisesta keittiöstä on vaikeaa saada käsiin ja niiden perässä joutuu kulkemaan pitkiäkin matkoja. Tämän takia mausteet netistä ovat erinomainen ratkaisu kaikille aktiivisille kotikokkaajille. Mausteissa on jopa useita vuosia pitkät päiväykset, joten pidempikin toimitusaika ei haittaa pitkässä juoksussa.
Esimerkiksi Matsmart toimittaa erittäin edullisesti mausteita ja liemikuutioita Ruotsista Suomeen. Heidän tehokkaiden logistiikkaketjujensa ansiosta toimitukset ovat perillä vain muutamassa päivässä. Amerikkalaisen iHerbin kuljettamana mausteet tulevat kauempaakin ja valikoimaan sisältyy kattava valikoima etenkin erilaisia terveyssuolalajeja. Lue lisää aiheesta mausteista kertovalla sivullamme.
Karkit kulkeutuvat pidemmänkin matkan
Karkit ovat hyvä esimerkki tuotteista, jotka voivat kulkeutua pidemmänkin matkan takaa. Maukkaat, erikoisemmat karkkilajit eivät kärsi kuljetuksissa ja voit vielä lähetyksen saadessasi laittaa namit pitkäksi aikaa kaappiin yllätysvieraita tai karkkipäivän odottamista varten.
Edulliset karkit netistä ovat erinomainen ratkaisu esimerkiksi lasten kesteihin tai suuremmalla porukalla tarkoitettuihin juhliin, sillä isoissa satseissa tilattuna hintaerot korostuvat entisestään. Jos siis löydät hyvän tarjouksen, tartu siihen rohkeasti kiinni ja tilaa kotiin isompikin satsi kerralla.
Netistä karkkia ostaessa on mahdollista tehdä tuttavuutta makuihin, joita ei kotikaupoissa ole tullut törmättyä. Löydät netistä helposti esimerkiksi huippumaukkaat amerikkalaiset karkit, joita voi olla hyvinkin vaikeaa löytää kotimaasta. Lisäksi Suomessa hieman valikoimasta varjoon jääneet viinikumimakeiset ovat hyvin suosittuja Keski-Euroopassa ja ne ovat ansainneet oman paikkansa valikoimissa.
Karkista puhuttaessa emme voi jättää mainitsematta suklaata, joka niin ikään kestää pitkän kuljetuksen. Mikäli olet suklaan ystävä, kokeile ehdottomasti nettitilaamista! Voit yllättyä positiivisesti kansainvälisten suklaamarkkinoiden monipuolisuudesta, sillä niissä kokeillaan rohkeasti makuelämyksiä, joita Suomessa ei välttämättä ole nähtykään. Esimerkiksi tumma suklaa ei kasvavasta suosiostaan huolimatta ole saanut ansaitsemaansa kunniaa suomalaisilla markkinoilla, mutta ulkomailta niitä on mahdollista saada mitä erilaisimmissa mauissa.
Karkit netistä ovat myös siinä mielessä kiitollisia tilattavia, koska ne eivät paina kovinkaan paljoa. Namit kulkeutuvat mukavasti parilla klikkauksella omaan ostoskoriin – ja omaan postilaatikkoon helposti ja vaivattomasti.
Alkoholi netistä kestää hintavertailun
Me kaikki tiedämme, kuinka kallista alkoholi Suomessa on. Näin ei ole kuitenkaan muualla Euroopassa, jossa hinnat ovat huomattavasti kotimaata maltillisempia. Pääsyy johtuu Suomen kalliista alkoholiverosta, joka on kansainvälisessä mittakaavassa omaa luokkaansa.
Alkoholin tilaaminen netistä on muuttunut erittäin vaivattomaksi. Kiitos vuosien varrella kasvaneen nettimyynnin, suomalaisia varten on räätälöity nettisivuja, joista löytyy meille suomalaisille tuttuja tuotteita – lonkeroa, siideriä ja tuttuja olutbrändejä. Laadukkaat viinit netistä löytyvät myös omissa kategorioissaan laatutekijöiden määrittämänä. Voit tehdä hyviä löytöjä esimerkiksi italialaisista, ranskalaisista ja saksalaisista viineistä kohtuuhintaan. Tällä voi säästää pitkän pennin esimerkiksi illanistujaisten juomissa.
Alkoholia netistä tilatessa on kuitenkin hyvä muistaa, että siitä on kirjattu Suomen lainsäädäntöön muutamia käytäntöjä. Tutustu huolella ennen tilauksen tekemistä alkoholin etämyynnin käytäntöihin ja katso, vastaako myyjä verojen tilittämisestä asianmukaisesti, ettei sinulle tule vielä alkoholiveroa maksettavaksi kotimaassa. Tällä tavalla on mahdollista välttää epämiellyttävät yllätykset, joita voisi muuten tulla tilausta vastaanottaessa.
Harvinaisemmat ruuanlaiton erikoisuudet
Mikäli kaipaat tietyn keittiötyypin ruuanlaittovälineitä, joita Suomesta on vaikeaa löytää, kannattaa kääntää katseet kansainvälisiin verkkokauppoihin. Esimerkiksi Amazon tarjoaa todella kattavan valikoiman mitä erilaisempia tarvikkeita, joita harva meistä olisi välttämättä osannut kuvitellakaan. Suuntaa siis Amazoniin ja selaile tuotteita avoimin mielin – saatat yllättyä, miten paljon valinnanvaraa netistä oikein löytyy! Esimerkiksi laadukkaat viinilasit netistä voivat löytyä todella huokeaan hintaan Amazonista.